lauantai 31. tammikuuta 2015

Paistettu riisi

Kiinassa asuessa pidin paistetusta riisistä kovasti, ja tykkään tilata sitä täällä Suomessakin, jos kiinalaisessa ravintolassa asioin. Sehän on kuitenkin todella helppo ja nopeakin ruoka myös kotona kokattavaksi. 

Viime aikoina on tullut syötyä pelkkää kasvisruokaa. Parempi puoliskoni syö kyllä mielellään kasvisruokaakin, mutta yritän silti välillä keksiä sellaistakin kokattavaa, josta on helppo muokata versiot sekä lihalla että ilman. Paistettu riisi on aika otollinen tapaus tuollaiseen tarpeeseen, kun lihan voi paistaa erikseen ja jakaa muun seoksen niin, että lisää lihat sitten vain siihen toiseen puolikkaaseen. Koskapa olen nyt ihan toden teolla yrittänyt myös totuttautua tofuun ja saada siitä oikeasti maistuvaa, päätin lykätä sitä tähän omaksi proteiinin lähteekseni. 

Paistettu riisi tofulla (ja lihalla)

2,5 dl raakaa jasminriisiä
½ punainen paprika suikaleina
½ paketti maustamatonta tofua tai savutofua
2 dl pakastemaissia
2-3 rkl soijaa
korianteria tai persiljaa
sitruunapippuria

(½ pakettia silputtua pekonia)
(½ sipuli)
(1 kynsi valkosipulia)
(1 kananmuna)

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Suikaloi paprikat ohuiksi suikaleiksi. Kuivaa tofu talouspaperilla ja leikkaa kuutioiksi. Silppua korianteri valmiiksi. Ei-fodmappaaja voi tehdä sipulista ohuita suikaleita ja kuoria valkosipulin. Lihansyöjä voi tässä kohtaa suikaloida pekonin ja vatkata munan rakenteen rikki. 

Siivilöi kypsä riisi. Paista tofupalat kuumalla pannulla öljyssä tai juoksevassa margariinissa. Lisää paprikasuikaleet pannulle. Kun tofu on saanut väriä ja paprika on hieman pehmennyt, lisää riisi ja jäinen maissi joukkoon. Mausta soijalla, sitruunapippurilla ja korianterilla. Tässä kohtaa voit ottaa kasvissyöjän annoksen erilleen. 

Paista pekoni sipulin kanssa toisella pannulla kypsäksi ja lisää sitten valkosipuli. Lisää pekoni-sipuliseos sekasyöjän osuuteen riisistä. Halutessasi voit myös paistaa kevyesti vatkatun kananmunan toisella pannulla. Kuutioi kypsä muna ja lisää kuutiot sekasyöjän osuuteen. 


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Gluteeniton siemenleipä

Gluteeniton siemenleipä tuntuu olevan nyt vähän muotia. Monessa ohjeessa siemeniä ja pähkinöitä on todella reilusti. Niin reilusti, että jos joutuu vaikkapa keliakian tai IBS:n vuoksi tekemään leipänsä useimmiten itse ja haluaisi tätä nimenomaista leipää tehdä useamminkin, niin aika kalliiksi tulisi. Niinpä olen vähän säätänyt reseptiä ja lisännyt siihen jauhoja ja kaurahiutaleita "jatkeeksi". Siitä huolimatta tämä on todella tuhti leipä, yksi viipale on ohueksi leikattunakin aika täyttävä. Tämä ohje tekee matalahkon leivän n. 25 cm pitkään leipävuokaan. 

Siemenleipä

3 dl tattarijauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
3 dl kaurahiutaleita
1 dl kurpitsansiemeniä
1 dl auringonkukansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
2 rkl psylliumia
n. 4 dl vettä
suolaa

Aja siemenet tehosekoittimella rouheeksi. Itse tykkään aika sileästä ja sattumattomasta, mutta karkeampikin rouhe sopii kyllä tähän tarkoitukseen. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita hyvin. Vuoraa leipävuoka leivinpaperilla ja kaada taikina vuokaan. Annan tekeytyä jääkaapissa mielellään ainakin tunnin ajan, malttamaton ei tosin jaksa odottaa niin kauaa. ;) Paista leipää 180 asteessa noin tunti-puolitoista, riippuen uunisi tehosta. Leipä on kypsää, kun se ei leikatessa tartu enää veitseen. Mikäli haluat leipään rapsakamman kuoren, kumoa se vuoasta n. 45 minuutin kohdalla ja paista loppuun ritilän päällä. 


Gluteenittomat ja hiivattomat sämpylät

Tässäpä onkin ohje, jollaista olen metsästänyt pitkään. Paremman puutteessa on tullut itse kokeilemalla etsittyä sopivaa komboa. Tämänkertainen ei itse asiassa ole aivan paras mahdollinen, riisijauho tekee sämpylöistä jotenkin vähän ikävän jauhoisia. Mutta vaihtamalla riisi- ja maissijauhon gluteenittomaan jauhoseokseen ollaan jo aika lähellä täydellistä. 

Sämpylät

2 dl tattarijauhoja
2 dl gluteenitonta jauhoseosta (tai tässä tapauksessa 1 dl maissijauhoja ja 1 dl täysjyväriisijauhoja)
2 tl leivinjauhetta
1,5 rkl psylliumia
3 dl maitoa
vajaa ruokalusikallinen siirappia
1 dl sulatettua margariinia tai öljyä
suolaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää maito ja rasva, sekoita. Lisää lopuksi suola ja siirappi. Anna taikinan turvota viitisen minuuttia. Vuoraa sillä aikaa uunipelti leivinpaperilla. Pyörittele taikinasta palloja, minä sain tästä taikinamäärästä yhdeksän palloa, pienemmillä sämpylöillä riittäisi kahteentoistakin. Asettele pallot leivinpaperille ja litistä niitä hieman. Paista uunissa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia. Helppoa, nopeaa ja ennen kaikkea HYVÄÄ! 

Täytetyt paprikat

Täytetyt paprikat. Jotenkin vähän retroa, ja omissa mielikuvissa aina vähän vastenmielistä sapuskaa. Päätin tarttua härkää sarvista, ja antaa paprikoille vielä yhden mahdollisuuden, kun mies niitä yksi päivä keksi toivoa. Täytyy sanoa, että nyt kun oikein päättämällä päätin, että tällä kertaa paprikat saadaan maistuviksi, niin tulihan niistä! Pikaisella googlettamisella useimmat ohjeet sisälsivät sipulia ja sieniä, kasvisversiot runsaasti papuja ja/tai linssejä, joten eihän se fodmappaajan auttanut kuin keksiä jotain itse. Tein sekä liha- että kasvisversion, kasvistäyte tosin koki pienen takaiskun, kun täytteeseen aikomani salaattijuustokuutiot olivat avaamattomassa pakkauksessaan alkaneet käymään. Pikari oli aivan paisunut paineen vuoksi, ja yhtä palasta maistettuani totesin sen olevan syömäkelvotonta. Tämä siitäkin huolimatta, että päiväystä olisi ollut vielä yli kolme kuukautta jäljellä. No mutta, ei tämmöiset saa aiheuttaa ylitsepääsemättömiä ongelmia, kokeillaan se fetatäyte sitten ensi kerralla! 


Täytetyt paprikat

2 isoa punaista paprikaa
1,5 dl raakaa puuroriisiä
juustoraastetta

Jauhelihatäyte kolmeen puolikkaaseen

200g jauhelihaa 
2,5 dl keitettyä puuroriisiä
(kasvisliemikuutio)
3 rkl tuorejuustoa
2 rkl creme fraichea
mausteita 

Keitä riisit kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsäksi. Ruskista jauheliha. Ota keitetystä riisistä n. 2 dl ja sekoita kulhossa jauhelihan kanssa. Lisää suolaa, pippuria ja muita mausteita oman maun mukaan, itse käytin lisäksi pasta rossa -maustemyllyä ja miehen annokseen valkosipulijauhetta. Lisää tuorejuusto (meillä oli tässä Valion Viola paprika & chiliä) ja ranskankerma ja sekoita hyvin. Täytä paprikat ja lisää päälle juustoraastetta. Paista 225 asteessa, kunnes juusto on saanut kauniin värin. 

Kasvistäyte yhteen puolikkaaseen

4 cm pätkä kesäkurpitsaa
2 pientä porkkanaa
(salaattijuustokuutioita)
1 rkl tuorejuustoa
1 rkl creme fraichea
mausteita

Raasta kesäkurpitsa ja porkkanat karkeaksi raasteeksi. Paista raasteita hetki pannulla, mausta. Lisää tuorejuusto ja ranskankerma ja 1 dl keitettyä riisiä ja sekoita hyvin. Tässä kohtaa täytteeseen voisi lisätä myös murennettua salaattijuustoa Täytä paprikan puolikas ja ripottele päälle juustoraastetta. Paista samoin kuin edellä. 


maanantai 12. tammikuuta 2015

Suussa sulavat maapähkinävoipatukat

Maapähkinävoin ja suklaan liitto on aika legendaarinen - ja vastustamaton! Suomessa näitä kahta yhdistelevät tuotteet löytyvät yleensä kauppojen jenkkihyllystä, meikäläiset herkkufirmat kun ei vielä tunnu keksineen kombinaation ihmeellisyyttä. Eihän maapähkinävoikaan tosin ole ehkä aivan suomalaisten suosikkimakuihin koskaan kuulunut, mutta jos pidät esim. Snickers-patukoiden pähkinäisyydestä, suosittelen kokeilemaan näitä helppoja herkkuja. 

Maapähkinävoipatukoiden ohje tuli minulla kerran vastaan jossain amerikkalaisessa vegaaniruokablogissa. Ohje tuntuu olevan englanninkielisillä sivuistoilla aika lailla aina tämä sama. Näistä on helppo tehdä gluteenittomia, kun valitsee keksit gluteenittomien tuotteiden hyllystä, ja vegaanisia/maidottomia, kun valitsee suklaan sen mukaan. Esivalmistelut ovat todella nopeita, minulla muodostunut näiden tekoon melkein jo rutiini (kröhöm), joten vartissa on satsi kylmässä kohmettumassa. Nämä kun eivät vaadi minkään sortin paistamista. 

Mitat ovat ehkä hieman oudon näköisiä, koska alun perin käyttämäni resepti on cup-mitoilla varustettu. Onneksi alkuperäisen reseptin tekijä oli liittänyt mukaan myös grammamäärät. Itse kyllästyin aiemmin cup-mittojen Eurooppalaiseksi kääntelyyn, sillä tykkään bongailla amerikkalaisia reseptejä, ja siellähän ei desimittoja tunneta, joten ostin oman jenkkimittasarjan. On helpottanut leipomushommia huomattavasti, joten suosittelen lämpimästi kaikille jotka ameriikan herkkuja haluavat silloin tällöin leipoa! Esim. Clas Ohlsonilta löytyy hyvä perusmittasarja, eikä maksa kuin muutaman euron. :)


Maapähkinävoipatukat

115 g  voita tai margariinia (suolattua)
 n. 8 kpl (gluteenittomia) digestivekeksejä
120 g tomusokeria
215 g + 2 rkl sileää maapähkinävoita
180 g suklaata

Murskaa keksit hienoksi muruksi esim. tehosekoittimessa. Sulata voi. Sekoita keksimuru, tomusokeri ja voisula hyvin keskenään. Lisää sitten maapähkinävoi. Sekoita hyvin, ja painele seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Olen havainnut hyväksi taktiikaksi painella pohjaseoksen tasaiseksi laittamalla toisen leivinpaperin sen päälle, näin seos ei tahmaa käsiä ja levittyy helposti tasaisesti. Itse käytin 23 cm * 23 cm vuokaa tähän satsiin. Sulata suklaa ja kaksi ruokalusikallista maapähkinävoita mikrossa ja sekoita hyvin. Varo polttamasta suklaata! Kaada suklaa-maapähkinävoiseos pohjan päälle ja laita vuoka jääkaappiin vähintään kolmeksi tunniksi, jotta patukat jähmettyvät. Itsehän en koskaan jaksaisi odottaa, onneksi ulkona oli tällä kertaa 20 astetta pakkasta, joten patukat jähmettyivät terassilla vajaassa tunnissa! ;)





maanantai 5. tammikuuta 2015

Kasvispihvit

Oma ruokavalio tuntuu olevan koko ajan kasvispainotteisempi. Ihan vegaaniksi en edelleenkään aio alkaa, kun oma vatsa ei tykkää pavuista, herneistä eikä soijatuotteistakaan suurissa määrin. Proteiininlähteena saa edelleenkin toimia maitotuotteet ja satunnaisesti kala. Viime viikolla testissä oli uusi kasvispihviresepti, tai oikeastaan yhdistelmä useammasta eri reseptistä ja vähän omaa tuunausta mm. gluteenittomaksi versioksi. Raastepihvit on aina mua epäilyttäneet, kun tuntuu että varsinkin porkkana tarvitsee niin pitkän kypsymisajan ja pihvit joko palaa tai jää raa'aksi. Nämä pihvit onnistui kuitenkin yli odotusten! 


Kasvispihvit

1 dl maitoa
4 rkl (gluteenittomia) korppujauhoja
2 luomumunaa
2 keskikokoista porkkanaa
2 keskikokoista perunaa
4 rkl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl yrttimausteseosta
suolaa ja valkopippuria maun mukaan

Sekoita korppujauhot maitoon ja jätä turpoamaan hetkeksi. Kuori ja raasta porkkanat ja perunat karkeaksi raasteeksi. Sekoita raasteet korppujauhoseokseen. Lisää loput aineet ja sekoita hyvin. Paista pihvit esim. lettupannulla, mutta kannattaa ehdottomasti paistaa miedohkolla lämmöllä, jotta ei käy kuten minulle on aina ennen käynyt. ;) Itse paistoin nyt kolmosella, ja tuli oikein kypsiä, meheviä, mutta ei-palaneita pihvejä. 

Lisukkeeksi sopisi riisi ja vaikkapa joku jugurttikastike. Minua nyt laiskotti, joten "kastikkeen" virkaa toimitti nokare creme fraichea. 

Vinkki: ei-fodmappaaja lisäis taikinaan maun mukaan myös sipulia ja valkosipulia :)